Pariisissa vuonna 2009.

Täällä tuli käytyä viime kuussa. Tuona päivänä satoi koko päivän vettä. Menimme metro-juna yhdistelmällä keskustaan aikas kätevästi ja jonotimme jonossa tunnin, kunnes pääsimme sisälle Eifeliin. Matkalla ylös koin paniikinomaisia tuntemuksia, mutta kun pääsin ulos hissistä tunne katosi ja pystyin nauttimaan päätähuimaavista näkymistä!

Vietimme Pariisissa neljä päivää joista yksi oli pyhitetty kokonaan Disneylandissa pörräämiseen lasten kanssa, jonottaa sai sielläkin kuten myöskin aamiasella ( moista en olekkaan kokenut ennen) kyllä siinä oma maa sai pisteitä puhumattakaan Turkin palvelutasosta hotelleissa!Hygienia ruokalassa oli kyllä ala-arvoista ja ihmettelinkin miehelleni miten tää voi olla mahdollista ollaanhan me Ranskassa!! Monista esim. hedelmäkulhoista puuttuivat ottimet kokonaan ja ihmiset räpläsivät niitä käsillään Hyi!! ( hei sikatauti aika) kahvia sai jonottaa taas kerran, syötävää oli todella vähän. Päätimme, että me ei uhrata aikaa jonotukseen enään yhtenäkään aamuna vaan söimme aamiaisen kahvilassa. Linja-auto joka vei meidät hotellin edestä Disney maahan oli aivan tupaten täynnä, ihmiset tunki siihen niin, että meinasivat jäädä ovien väliin, mut ei ku menoksi vaan ( tuli mieleen Intian junat ja bussit ja sanonta aina on tilaa yhdelle) kyllä me ihmeteltiin ja samalla kyllä ajattelin et kyllä Suomalaiset on kuuliaista kansaa, meillä moinen ei ois käyny päinsä , onhan niitä kaikenmaailman diretiivejä ties mistä asiasta ja niitä kyllä kansa pistetään noudattamaan ja ne on päätetty muualla kuin Suomessa.

Olin odottanut katukahviloita ja latteja , patonkeja sun muuta makuhermoja kutkuttavaa ja kyllähän sitäkin oli kuten se , kun päätimme mennä syömään ruokaa ravintolaan. Katsoimme matkaoppaasta, että kannattaa valita ravintola , jossa on pääasiassa paikallisia ja niin tehtiin. Valittiin siis tasokas ravintola keskustasta ja siinä sitten ohjattiin pöytään ja tuotiin menuut. Valitsin sanakirjan ja tarjoilijan avustuksella pihvin kypsänä ja pihvin sain, nimittäin lautasella ei ollut muuta kuin se pihvi ja kastike ja kyytipojaksi tuotiin kulhossa ranskalaiset. Siinä hiukkasen pälyilin annosta, mutta hyväähän se oli, ei sen puoleen.Hinta kyllä pikkasen otti sydänalasta se nimittäin oli pihvistä kastikkeen kera 30 egee. Kaipa se heillä sitten on näin, mutta kun täältä peräpohjolasta tulee niin luule tosiaan tulevansa korvesta ja odottaa jotain suurta ja niiin ihmeellistä kun pääsee muualle Eurooppaan. No ainakin saan olla aivan rehellisesti ylpeä omasta kotimaastani jälleen kerran. Ja avarsihan tuo matka tosiaan , lyhythän se oli , että olisi saanut paremman ja laajemman kuvan maasta, mutta joskus kait riittää se pari päivää.....

Miun mietteitä...

Sade ropisee kattoon, istun koneella ja huokailen. ...Koko talo on siivottu, ruoka syöty ja kasvispiirakka uunissa paistumassa...vieraiden iloksi ,joita illemmalla odottelemme kylään. Tiedossa matkakuvien katselemista puolin ja toisin. He olivat samaan aikaan viime kuussa Intiassa ja me Pariisissa DisneyLand:ssa elikkä aika erilaista kuvamateriaali tiedossa!

Eipä heti uskoisi ilmojen puolesta, että elämme viimeisiä päiviä marraskuuta; nurmi viheriö ja sataa ja sataa, taivaalla roikkuvat aina vaan harmaat pilvet joskus aurinko pilkahtaa vetäytyääkseen taas pilvien taakse. Ja joulun odotus alkaa....ihanaa..rakastan joulua, sitä odottamisen tunnetta, talon ja puutarhan koristelemista, joululahjojen ostoa, korttien tekoa ja mikä ihaninta kohta saamme tehdä sen piparkakkutalon ( tänä talvena muumitalon)yhdessä lasten kanssa, puhumattakaan uunin uumenista leijailevista muista tuoksuista !! Emme kuitenkaan unohda miksi joulua vietämme! Vaikka edustamme mieheni kanssa eri uskontoja on jouluna jokseenkin aina luettu Joulu evankeliumi ja viime vuonna vielä lisäksi Turkin kielellä. Meillä silloin asunut mieheni veljenpoika luuli, että mieheni rukoili!joulupukin odotus on tietysti se koko joulukuun kutkuttavin asia ainakin lasten mielestä. Kaapissa
odottavat Joulukalenterit lapsien pieniä käsiä niitä malttamattomina aukomaan.

Laskeudumme hiljalleen Joulun odotukseen ensimmäisen adventin myötä . Huomenna kaikuu Hoosianna Suomen kirkoissa!

Pikku koiranpentuja...

Pääsimpä seuraamaan ja myöskin osallistumaan ystäväni koiran synnytykseen tässä menneellä viikolla. Täytyy sanoa, että oli sykähdyttävä kokemus; emä on Cotton ja pieni sellainen, vuorokausi siinä meni huohotellessa ja ravatessa paikasta toiseen missään ei ollut hyvä toisen olla, välillä kävi minua tapittamassa ruskeilla silmillään ja tuli jälleen kerran avuton olo, kun ei voinut muuta kuin rapsutella koiraa tai silitellä siinä rauhoittaakseen toisen oloa. Olin jo lähdössä kotiin yöpuulle, kun tuntui , että eihän tuo vielä synnytä, kun siinä sitten huomasimme, että emä olikin rauhoittunut ja koirakirjaa tutkien se tarkoitti sitä ,että työntöpoltot olivat ovella eikä siinä koiraa seuratessa kauaa sitten mennytkään kun jo huomasimme, että emää työnätti.
Tästä 2,5 tuntia syntyi ensimmäinen poikapentu joka kuitenkin todettiin menehtyneeksi, voi sitä surua kun ei voitu mitään sitten tehdä , elvytimme kyllä eläinlääkärin ohjeiden mukaan, mutta näin jo pennun syntyessä, että oli niin elottoman oloinen siinä , kun emä sitä nuoli. Kohta sitten syntyi toinen pentu, poika pentu kirjava sellainen , mustat pandakarhun silmät ja eloisa kuin mikä , heti kalvoista päästyään alkoi vimmatusti ilmeisesti etsiä emän nisää....
Siitä hetken päästä kolmas poika pentu putkahti kirjaimellisesti maailmaan veljeään vaaleampi ja rauhallisempi oli tämä tapaus. Siinä odotimme tuleeko vielä lisää( eläinlääkärin mukaan 3-4 pentua) , mutta emä oli rauhallinen eikä läähättänyt niin arvelimme , että nyt on pentue siinä joten punnitsimme pienet ja pesimme emän. Lähdin sitten kotiin , kun emä vauvoineen oli pesässä rauhassa pienet pennut rivissä emän nisissä kiinni...mikä suloinen näky!
Olin jo vaipumassa uneen, kun ystäväni sitten soitti ja kertoi tyttöpennun syntyneen.....ystäväni oli väsyneen, mutta iloisen oloinen käänteestä.
Aamulla hän soitti ja kertoi vielä yhden poika pennun syntyneen!!! Eikä ystäväni ollut silmiäänsä ummistanut.
Voi!, ihan kuin ihmislapsen syntymä tämä kokemus oli, vaikka et itse siinä olekkaan päätekijä niin olet kuitenkin siinä aivan täysillä niin henkisesti kuin ruumiillisesti kuitenkin mukana.
Pieni kuollut pentu haudattiin ystävän maille seuraavana päivänä, siitä jäi meille kaikille mukana olleille haikea ja suruinen mieli, mutta toisaalta ilo siitä, että emällä oli neljä pienokaista elämässä kiinni!
Rankkaa on ystävälläni ja luullakseni myös emällä olleet nämä menneet päivät; ei ole kuulema kunnolla saanut nukutuksi, kun emä kulkee alvariinsa tyttöpentu hampaissaan ympäri asuntoa ja yrittää jemmata sitä....on soitettu eläinlääkäriin ja sanoivat, että on ylihuolehtiva emä ( johtuisko sen yhden pennun menettämisestä tämä? )pentu kuitenkin syö , joten viallisuudesta ei kaiketi ole kyse. No tietäähän sen jos ystäväni päässään pyörittelee näitä asioita siinä pää pian sekoaa unenpuutteenkin vuoksi jo. Onneksi hänellä on apua siinä kotona kuitenkin jonkin verran ,että saa levähdettyä välillä, muuten koti onkin rauhoitettu, että emä ja pennut saavat rauhassa tutustua toisiinsa ja pennut rauhassa kasvaa ensimmäiset pariviikkoa!

Ihmeellinen on elämänalku, oli se sitten ihmisen tai eläimen...

Jouluista mieltä...JO??

TÄNÄÄN saimme nauttia auringosta ( koskahan viimeksi on valaissut päiviämme?? )!
Lähdin jopa lenkille ja sain siitä reissusta siinämäärin uutta energiaa, että innostuin askartelemaan joulujuttuja lasten kanssa ja ne tekeleet oli taaaas niiiin syötävii että :))
Puutarha on saanut myös osansa jouluisesta valaistuksesta ja ripustin valosarjan sellaiseen puutarhakaareen ja tietysti puolet lampuista oli palaneita, Huoh! pitäisi siis jo ostaa ne led-lamput.Ripustin valkoiset tallilyhdyt olohuoneen ikkunoiden ulkopuolelle, minusta on mukavaa katsella kynttilänliekkiä samalla, kun istuskelen sohvalla, ulko-oven vieressä kutsuu vieraat sisään myös yksi lyhty ja pieni enkeli vartio sinistä taloamme ulkoportailla. Jotain joulumieltä jo tänne piti alkaa rakentelemaan, vaikka lumesta ja valkeudesta ei siis tietoakaan , mutta pimeää kun on niin elävä tuli on mukava valonpilkku muuten pimeässä illassa.

Terve taas!!!!

Piiitkästä aikaa taas koneella!!! Syksy on ollut niin kiireinen ja uuvuttava kaikin puolin, että on täytynyt karsia menoja , että jää aikaa ihan vaan olemiseen ja ihmettelemiseen...hyvä on oivaltaa, että mihinkäs tässä kiire on......

Talossamme vietettiin synttärikemuja lauantai päivänä. Ystäviä ja tuttavia sekä sukulaisia oli sinisessä talossa ihan talon täydeltä jos sanoisin! Meillä vietettiin 90:siä yhdessä ystäväni kanssa ( molemmat siis saavuttivat 45-vuoden iän).
Olimme pakertaneet syötävien kanssa jo edellisenä iltana ja se oli mukavaa puuhaa arjen keskellä, joskus sitä ei huomaa miten pienestä voi olla kiinni se, että voi oikeasti rentoutua vaikkakin siinä leivoimme ja teimme salaatteja illan hämärtyessä ympärillämme. Ystävyys jota on siis jo kestänyt tuolta ylä-asteelta asti on kantanut meitä tähän päivään asti, toki matkanvarrella on kummallakin olleet ja menneet ylä-ja alamäet elämän matkalla.

Mukava oli tavata ystäviä , niitä joiden kanssa olemme usein kanssakäymisissä ja niitä joita harvemmin tulee tavanneeksi, mukaan mahtui myös uusia tuttavuuksia!
Kaikinpuolin taisin saada parhaan syntymäpäivälahjan siitä, kun ystävämme täyttivät talon lapsineen !!! Tästä sai taas uutta virtaa tähän harmaaseen aikaan jota nyt juuri elämme ja ennenkaikkea oli niin mieltä ilahduttavaa tavata ystäviä ja vaihtaa kuulumisia!
Suositelen lämpimästi tälläisiä kaverisynttäreitä jos vaan on mahdollista , meillä kun sattuu vielä olemaan suht sama ystäväpiiri niin kutsuttavat eivät sentään paisuneet mahdottomiin mittoihin!

45 tärähti täyteen!!!

Synttäri-sankarit!!!