Mökille!!!

Nyt on laukut pakattu ja luoja mikä määrä tavaraa sitä kertyikään, kun tällä porukalla lähtee loman viettoon ( ja näillä suomen säillä) , kahden auton takakontit käyttöön vaan!
Tällä kertaa mökki on vuokrattu päijänteen rannalta vain muutaman kymmenen kilometrin päästä kotoa. Näin olen mahdollistanut myös sen, että omat aikuisiksi kasvaneet lapsetkin pääsevät sinne vierailulle, kun matkaa kertyy vähän :). Mies tietysti pakertaa työssä ja e h k ä saapuu mökille joku ilta ...toivossa on hyvä elää, mutta olen jo tottunut tälläiseen elämään!
Mukaan on kuitenkin delegoitu paras ystävättäreni koiransa kera ja murrosikäisen tyttären ystäväkin on päässyt mukaan ( otettiin senverran iso mökki jotta mahtuu olemaan ilman ahtaan paikan kammoa!!!).
Toiveet ovat korkealla niin ilmojen kuin muunkin suhteen mikä liittyy mökkeilyyn, mutta vilkaisu ulos kertoo sen, että a i n a k i n tällä hetkellä taivas aivan harmaa ja vesisateen uhka suuri, eilen vettä tuli kuin saavista kaatamalla , mutta ilma onneksi oli lämmin, kun tänä kesänä on kyllä käyty ihan syksyisissäkin lukemissa, vaikka on ollut kyllä tosi lämmintäkin, ONNEKSI!

Nyt vaan laitetaan koti kuntoon, jotta sinne on taas kiva palata reissun päältä , meikäläinen kun ei voi vaan lähteä, minun on puunattava koti siihen kuntoon, että siellä ei odota kuin korkeintaan miehen jättämät kahvikupposet tiskialtaassa (toivon mukaan,heh).

Naapuri rakkautta!!??

Tässä muutamana päivänä moisena huomasin kuinka rakkaita olemme naapureillemme ( etenkin lapsemme). Tarina meni näin, aloitanpa hiukan kauempaa; 7-vuotias tyttäremme on erittäin puhelias ja sanavalmis tapaus, hän myös tutustuu nopeasti uusiin ihmisiin ja on avoin lapsi. Muutettuamme alueelle, jonne on rakennettu viimeisen kymmenen vuoden aikana paljon omakotiasutusta hän sai nopeasti uusia ystäviä katumme lapsista ( juu niinhän me luultiin), kunnes nämä jo "vanhat" keskenään kamut perustivat ns. jumppakerhon yhdessä ihka uusien naapureittemme tyttärien kanssa. Jostain kumman syystä meidän tytöt eivät sitten parin osallistumiskerran jälkeen päässeetkään ryhmään mukaan, vaikka siellä kävivät muut kadun tytöt. Isompi tytöistä otti sen raskaasti ja itku kurkussa tuli kotiin, sitten hän alkoi jo valittaa, että eivät leiki hänen kanssaan ja jos leikkivät ilmoittavat hetkohta , että ei me voidakkaan olla enää sun kaa ( tässä vaiheessa porukkaan ilmaantuu jumppakerhon "pomo" elikkä hiukka isompi tyttö). No kävin jo muutaman kerran tytöille puhumassa asiasta ja katsoivat vaan huuli pyöreenä. Tyttärestäni onkin tullut kaveri jonka kanssa leikitään sen aikaa ,kun ne paremmat kamut ilmaantuu paikalle, kovaa on lasten maailma ja äidin sydän itkee...onneksi toisella kadulla asuu tyttö jonka kanssa tyttäreni saa leikkiä , mutta heillä perhesyistä lapset ovat usein isällään ja näinollen tyttömme on monesti sitten yksin .

No tämä kaikki sitten huipentui viime viikonloppuna siihen, että erään naapurimme( aivan tiemme toisella puolella asuva) piti yhdessä muiden naapureiden kanssa pihabileet ,jossa esiintyi tämä kyseinen jumppakerho,( kuullostaa varmaan katkeralta ja totta puhuakseni sitä tämä onkin ) oli grilli kuumana, pullat ja kakut tehty naapuri voimin ja me emme tienneet koko asiasta mitään, kunnes tyttäreni lähti ulos ja sai kuulla, että pihalla on juhlat ja kukaan ei nyt voi olla hänen kanssaan, ( oli oikein kirjalliset kutsut laitettu postilaatikoihin, siis muiden ei meidän). Arvatkaa oliko mukava tunne huomata, että lapsemme eivät ole tervetulleita joukkoon!!!! Siinä tyttäreni taas itki, että miksi ei me päästy, ne ei varmaan tykkää meistä jne ja mulla sydän taas verta vuotamaan ja itku oli kuulkaa lähellä siinä ja samalla alkoi kyllä ketuttaa niin maan perusteellisesti, millaisia ihmisiä tällä kadullamme asukaan, siis kaikki kadun muut perheet siellä olivat katsomassa esitystä ja viettämässä iltaa ...ja joukossa lasten ja perheiden parissa työskenteleviä äitejä joiden olisi kyllä pitänyt jo oman ammattinsa puolesta tajuta mitä tuollainen ulkopuoleistaminen tekee pienen lapsen sydämmeen ja mieleen...vaan ei kukaan edes tullut lapsiani pyytämään katsojaksi vaikka eivät "kerhossa" oleetkaan, olisi mielestäni ollut ihan kiva tapa edes kysyä ettei tulisi toisille pahamieli vaan näille ei juolahtanut mieleenkään. Täytyy vaan ihmetellä tapausta ja se onkin ollut tässä menneellä viikolla todella paljon mielessä, siinä aivan koko naapuruston voimalla annettiin lapsille kuva siitä miten voidaan jotkut jättää ulkopuolelle ihan kylmästi ja opettaa siinä samalla lapsille muka suvaitsevaisuutta sekä käytöstapoja, olin aivan järkyttynyt!...Ajattelin jopa pykätä omat lasten juhlat ja jättää yhden perheen lapset kutsumatta, mutta en alennu moiseen, mutta mielessä kävi.

Että tälleen täällä tämä naapurirakkaus kukoistaa ja toteutetaan sitä yhteisöllisyyttä ihan kivasti...