perjantai 13. helmikuuta 2009

Lumesta vielä ;)

Brasilialainen miniäni oli kanssamme tänään elämänsä ekaa kertaa luistelemassa ja pysyi pystyssä heikun keikun. Jo kohta kuitenkin meno alkoi olla suht vakaata ja hän on nyt sitten päättänyt hankkia itselleen omat luistimet ( lainaluistimet olivat tällä kertaa jalassa). Hauskaa oli ja pari kuvaa piti räpsäistä perheen ihmeteltäväksi . Hänen äitinsä on äärettömän kiinnostunut lumesta, kyselee kuulema aina; kerro nyt miltä se tuntuu ja miltä se näyttää, heh!!

Toinen ihmettelyn aihe olivat oikeat lumihiutaleet, siis ne jotka olivat leijalleet automme nokkapellille. Niitä hän ihasteli aivan silmät pyöreinä; kuinka voi olla totta ? Ja totta tosiaan lumihiutaleet olivat kuin minikoossa olevia taideteoksia , Jumalan luomia sanoi hän. Omasta mielestänikin ne olivat aivan kuin jostain muotista puhellettuja .

Hauskoja ja ihmettelyä täynnä olevia päiviä olen saanut viettää miniäni seurassa ja siinä samalla oppinut itsekkin huomaamaan nämä jo meille niin selvät asiat uudessa valossa!!

tiistai 10. helmikuuta 2009

Pakastaa ;) ja vähän muutakin mietettä...

Niin, että nyt sitten onkin jo pakkaspäivä, joten kaikki vedeksi muuttuneet ovat yön aikana kokeneet muodonmuutoksen - jääksi . Kadut ovat ikäänkuin kivettyneitä möhkäleitä täynnä ja käveleminen aika työlästä. Aamulla kaupungin yllä leijui usvaa!! Ihan kumma yhdistelmä; jäähuureiset puut ja sumu . Brasilialainen miniäni piti sitä todella kauniina ja sitähän se olikin , maamme on aika monimuotoinen ja vuodenajat selkeitä ( siis ainakin noin yleensä). Hän on muutenkin aivan rakastunut talveen .

Miniäni on kielen puolesta minulla nyt työharjoittelussa :). Mukavaa saada kaveri työhön, joka muuten on niin lapsikeskeinen ja aikuiskontaktit ovat suht minimaaliset. Kuten huomaatte perheemme on monikulttuurinen ; on turkkilaista , brasilialaista ja sekaan mahtuu ns. varttimustalaiset :) veljeni lapset ovat siis 1/4 osa romaaneja. Että näin tämä maa pikkuhiljaa kansainvälistyy. Mitäköhän olisivat isovanhempani tuumanneet jos olisivat täällä seuraamassa maailman menoa?! Kun ei nykysuomalaisetkaan ole vielä sisäistäneet asiaa. Jotenkin minulle taas on ollut itsestään selvyys se, että olemme kaikki ihmisiä rotuun tai väriin yms. katsomatta. Hyväksikäyttäjiä ym. on aina ollut ja tulee olemaan. Olenkin jo nyt lukenut paikallislehtemme ns. jokamiehen nurkkauksesta viitteitä siihen suuntaan, että nyt sitten maahanmuuttajat ovatkin viemässä/ vieneet työpaikat ja heitä ei tänne enään oteta.PISTE. Aika pelottavaa luettavaa, no jonkunmielipide sekin , mutta kyllähän sekin voi lietsoa vaikka mitä, onhan se nähty maailmansivu....toivokaamme siis että tästä ahdingosta selviämme ilman , että se laajenee suurempiin mittoihin kuin se nyt jo on!

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Vettä.

Täällä sataa VETTÄ ja ihan kaatamalla. Lapset juoksivat kotiin ulkoa ja toppapuvut aivan litimärkinä vedestä..hurjaa ilmaston muutosta hankien keskellä!!!???Lumet senkun jyrisee katolta alas ja puiden latvoja vavisuttaa vielä tuuli joka karistaa niiden lumipeitteet. KÄÄK! ei vielä lumetonta kautta Kiitos! ( katson anovasti ylöspäin)
Arvattavaksi vaan jää mitä tuleva viikko tuo tullessaan, kun perjantaina pitäisi mennä luistelemaan, siis onko A jäätä , B pakkasta ja kuinka paljon vai C sataako vettä ja nurmi viheriöi
( nyky säillä kannattaa kaikki ottaa huomioon ;) ).

Aika outoa katsella täältä yläkerran ikkunasta vesisadetta ja samalla silmien eteen levittäytyy lumivalkeaa maisemaa ( ainakin toistaiseksi) Ja just eilen kehaisin , että nyt on oikea talvi taas parin suht lumettoman talven jälkeen! Mutta näin taas täällä pohjolassa.

lauantai 7. helmikuuta 2009

Lumihiutaleita.

eteisen ikkunassa ja kasoittain ulkona. Nämä paperiset lumihiutaleet ovat lasten tekemiä ja aivan ihania, niitä saavat myös ohitse kävelevät ihastella matkallaan. Tämä talvi on onneksi kunnon talvi, vaikka ei kovia pakkasia olekkaan ,niistä viis!

Nyt kuitenkin flunssan kourissa , toivottavasti selviän maanataiksi kun on tuo näyttöpäiväkin silloin. Eilen kampesin itseni opistolle tukiviittomia oppimaan ja aika loogisia olivat ja hauskoja, pelattiin ns. alianssia ja jouduimme keksimään eri viittomia erilaisille sanoille , hauskaa oli siinä arvaillessa! Olin aina ennen siinä uskossa, että viittomakieli on samaa kaikkialla, mutta eipäs olekaan, heh, olen ollut aika lapsellinen siinä hommassa...jotenkin se vain on tuntunut niin johdonmukaiselta??!!

Lauantai ilta on hämärtynyt, vaikka päivät ovatkin jo pidentyneet ja valoisaa aikaa on jo pitkälle iltapäivään. Täällä suht hiljaisessa talossa naputtelen konetta ja lueskelen toisten blogeja, mutta kohta kutsuu Huuma alakertaan, sitä ollaan innostuttu katsomaan koko porukka.

tiistai 3. helmikuuta 2009

Pahaa silmää torjutaan


myös meillä . Ja tämä sievä silmä sai luvan ottaa paikkansa eteisen avainkaapissa...muuhun en sitä kelpuuttanut ja tämä silmäinen onkin ainoa joka on ollut siinä ja siinä sellaisessa kuosissa, että sen on yleensä voinut laittaa esille, on nimittäin tullut saatua vaikka millaisia silmiä, millaisessa ripustimissa vaan, että ovat kyllä jääneet kaapin perukoille, heh, sori vaan kaikki jotka pidätte pahaa torjuvista silmistä :) Jostain syystä mieheni sukulaiset jossain vaiheessa lähettivät / antoivat kyseisiä kapineita ja siinä sitten vaan , että hieno on , kiitos, kiitos :)
Mutta tämä valioyksilö sitten armahdettiin ja siinä se saa olla ja karkoittaa pahaa talostamme mielihyvin....