keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Tuli käytyä erilaisissa häissä..

Niin , että tuli sitten pyörähdettyä Turkissa!! Kentältä suoraan lennettiin Antalyaan ja oleiltiin viiden tähden ylläpidolla neljä päivää suloisessa auringon paisteessa; syötiin , maattiin auringossa, käveltiin ja uitiin...IHANAA!! Ja sitten takaisin Istanbuliin , jossa meitä odotti dede ja nene ja ne häät!

Ne häät! Olen siis aiemmin ollut osallisena yhdissä häissä Turkissa ja silloin olin varsinaisissa häissä ja nämä nyt siis sen pidemmän kaavan mukaiset ja se mitä jäi eniten mieleen oli se, että ainakin hääpari sai kultaa ja rahaa!! Itse olin jotenkin pettynyt häihin, vaikka olin kuullut yleviä puheita kaksi päiväisistä häistä. Ekana päivänä siis luulin, että menemme syömään morsiammen kotiin, tosiasiassa siellä tanssittiin ulkona ( joka oli ihanaa, olen aina ollut Turkkilaisen musiikin fanittaja) ja olen otettu siitä kuinka kaikki pienemmästä isompaan osallistuvat tanssiin!!!Aamupalan syönneinä alkoi nälkä olla jo melkoinen illansuussa, mutta ruokaa saikin vain sulhasen perhe, Heh ( hyvät oli tiedot munkin miehellä) . Saatiin kyllä sitten ruokaa , kun pyydettiin. Pari myös vihittiin kotona.

Seuraavana päivänä sitten sama poppoo varsinaisiin juhliin ,jotka vietettiin häihin varatussa tilassa, joka olikin hulppea ja meno sinne erilainen kuin mihin Suomessa on tottunut. Auton tööttiä tööttäillen ja käsipyyhkeet taustapeileissä roikkuen saavuimme jonossa paikanpäälle.

Istumapaikat löydettyämme hääpari hurautti autolla sisälle ja samassa alkoivat fanfaarit soida. Isoille valkokankaille ilmestyi hääparin tulo tanssilattialle , etunenässä kaksi miestä ilotulitukset käsissään. Hääparin perässä kulkivat heidän vanhempansa. Esittelyn jälkeen he poistuivat takavasemmalle ja me odotimme uteliaina mitä tapahtuu seuraavaksi...tanssia tietysti oli luvassa ja kauniin hääkakun sisääntulo fanfaarit soiden..sitä kakkua sitten saatiin pikkupalaset kera keksien ja limun ( missä oli notkuvat seisovat pöydät joihin suomalaisissa häissä on totuttu) ei missään, sillä siinä se tarjoilu oli ( onneksi olin tajunnut syöttää perheeni ennen häihin lähtöä) niinkuin varmuuden vuoksi! Jossain vaiheessa hääparikin ilmaantui tanssimaan!!
Sitten oli lahjojen jako ( kirjaimellisesti) jokainen perhe/pari vuorollaan sai juhlallisesti kuulutettuna antaa henk.koht. lahjansa hääparille ja sitten hetperään kuvaan hääparin kanssa ja Naps!

Ja taas tanssittiin ja nyt lavalle ilmestyi laulaja joka jonkun kappaleen siinä lauloi ja sitten meno jatkui tasaiseen tahtiin, valokuvaaja kävi napsimassa pareista kuvia ( jotka sai ostaa sitten itselleen muistoksi) Niin ja jossain vaiheessa juontaja ilmoitti kanttiinin olevan käytössä ....kanttiinin???!!!...Häissä!!!??? Juu kanttiinin, josta sai ihan itse ostaa juotavaa yms. purtavaa!
Oli häissä ihan kiitettävästi ainakin ihmeteltävää jos maha ei täyttynytkään :)))

Ai niin ja tuliaseksi saimme kunnon flunssan..

3 kommenttia:

  1. Haat taalla Turkissa todellakin ovat aivan erilaiset,mihin Suomessa on totuttu.Mina ole ollut takalaisissa haissakin niin moneen kertaan,etta alkaa olla jo hyvin tuttua,niin haat kuin hautajaisetkin.

    VastaaPoista
  2. niimpä..olen ollut jo 17-vuotta naimisissa turkkilaisen miehen kanssa ja nyt siis toiset häät, ekoissa mukana silloin toisena pvänä...
    nyt siis jo suomen maassa palelemassa, lämpöä noin 12 c, et tälleen...

    VastaaPoista
  3. Me olemme teista hiukkasen jaljessa.Ollaan oltu naimisissa 15 vuotta.

    VastaaPoista